PANOSTAMME OPETTAJAVALINTOIHIN ERITTÄIN PALJON JA HALUAMME TARJOTA VAIN PARASTA. 

ALLA OLEVA TIIMIMME ON JUURI SITÄ. 

 

JOONAS

Joonas on Tanssikoulu Vamoksen jokapaikan höylä. Miehen tavoittaa imurin varresta, palvelutiskiltä, opettamasta ja toimitusjohtajan pallilta.

Hän on 9 - kertainen latinalaistanssin suomenmestari, ainoa suomalainen Pohjois-Euroopan mestari kilpatanssissa sekä kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia lattaritanssijoita. Nykyään hän opettaa säännöllisesti ympäri Suomea monipuolisesti kaikilla latinalaistanssin osa-alueilla.

Hän on tunnettu myös koreografisena innovaattorina tanssitaitonsa lisäksi. Joonas koreografioikin useita Vamoksen Latino Show-ryhmiä eri ikäluokissa.

Monipuolinen ja raudanluja tanssiammattilainen toteuttaa nyt haavettaan omasta kaiken kansan “hyvänmeiningin” tanssikoulusta, minne on helppo tulla kävellen sisään ja tanssien ulos.

 

Merja

Merja on aloittanut Vamoksella vuonna 2015 ja on ryminällä noussut tunnetuksi tanssinopettajaksi ympäri Suomea, eikä syyttä.

Merjan helposti lähestyttävä luonne saa jäyhemmänkin tanssinharrastajan sulamaan.

Merjan vahvuuksiin kuuluu järjetön monipuolisuus. Hän opettaa pääsääntöisesti parisalsaa, paribachataa, argentiinalaista tangoa ja kizombaa mutta laadulla ja sydämellä hoituvat myös perinteisemmät lavatanssit, polttaritunnit, yksityistunnit, häätanssit ja lasten opettaminenkin.

Merjan tunneilla nähdään myös meidän huippuassarit Rane ja Juha!

 
 

RONJA

Vamoksella opettaa sekä äiti ja tytär!!

Nimittäin Merjan tanssiarakastava taitava tyttö Ronja opettaa Vamoksen Swettiä ja soololattareiden alkeet+ tunteja!

Ronjalla on kokemusta kilpatanssista, sekä kuubalaisista lajeista. Niinpä tämä energinen, iloinen ja monipuolinen opettajanalku on loistava lisä Vamos-tiimiin!

Tervetuloa Ronjan vauhdikkaille tunneille!

 

Iida

COMMERCIAL-TUNTIEN SUPEROPETTAJA IIDA!!

Iida on Oulun AMk:illa tanssinopettajaksi opiskeleva monipuolinen ja kokenut tanssiope!

Tanssin opettamisen hän on aloittanut jo 15-vuotiaana Torniossa. Opetuslajeina pääasiassa show-, nyky-, street-, commercial- sekä tekniikkatunteja.

Kisamenestystä on tullut Performing Arts-kilpailuista niin pienryhmistä kuin muodostelmista.

Monipuolisena ja idearikkaana koreografina, Vamoksen Commercial-tunneilla päästään nyt nauttimaan tämän hetken kuumista tanssityyleistä ja liikkeistä hyviin musiikkeihin.

Talvikaudella Commercialia on kahta erilaista sorttia, hieman tymäkämpi Commercial ja pehmeämpi Commercial Sensual!

Iida opettaa myös suosittua Twerragaetonia!

Tervetuloa tunneille!

Sini

Upean sensualliliikkeinen Sini on vahvan kilpa-ja showtanssitaustan omaava tanssija ja opettaja. Sinin tunneilla saadaan myös nauttia kekseliäisistä ja karismaattista koreografioista.

Mahtava saada tämä hymyilevä auringonpaiste takaisin remmiin!

Sini opettaa soololattareita sekä Vamoksen Latino Show-ryhmiä!